Kesä on lämmin ja ihana, jotenkin niin poikkeuksellinen. Miten mukavia kesäpäivät voivatkaan olla. Välillä taas kaikki asiat harmittaa ja huomaan sen juontavan juurensa pitkään adoptiolapsen odotusaikaan. Tämä epävarma odotus saa välillä olon surkeaksi, eikö meidän lapsemme saavu koskaan?

 

Toivon ja surun kanssa on vain opittava elämään. En anna niiden pilata minun kesääni. Teen pieniä valmisteluja ja välillä unohdan koko adoption. Mietin mitkä asiat on minulle tärkeitä ja mitä todella haluan tehdä, mihin käyttää aikaani. Samalla olen huomannut että olen valmis vaikka heti vaihtamaan suurimman osan ajastani lapsesta huolehtimiseen. Mutta vielä ei ole lapsen aika, vaan on minun oma aika.

 

Onneksi on kesä. Joka päivä tulee uutta ajateltavaa ja puuhattavaa. Nyt minulla on aikaa tehdä kaikkea sitä, mitä lapsen kanssa en enää ehdi.

 

Toivon että kaikki adoptio-odottajat saisivat viettää mahdollisimman rentouttavan kesän ja odotuksen epävarmuus saisi väistyä ainakin vähäksi aikaa.! Siihen täälläkin pyritään...