Liukkaat kelit ei ole alkanut, vaan kunnon pakkastalvi jatkuu. Lapsi asiaan ei ole tullut selvyyttä, vaan sama odotus jatkuu, mutta kuinka kauan? Mikä on lopputulos? Kaksi aikuista, ilman kotimaan adoptiolasta, suunta kohti uusia tuulia. Tai lapsiperheen elämää kotimaan adoptiolapsen kanssa. Ehkä mahdollisuudet ovat puolet ja puolet.

 

Lopputuloksesta huolimatta ajattelen, että joskus, jonain päivänä me olemme vielä lapsiperhe. Minä, me, ei anneta periksi. Olen valmis jatkamaan ja jaksamaan, vaikka helppoa tämä ei aina ole. Pitkä odotus ei ole kenellekään hyväksi, jos sitä jatkuu loputtomasti. 

Mietinkin että mikä on pisin aika minkä joku pariskunta on odottanut lasta. Ensin luonnollisesti, sitten hoidoilla, sitten kotimaan adoptiolasta, sitten ulkomaan adoptiolasta ja ehkä vielä sijaisperheeksi alkamistakin... Millaisia kohtaloita tämä adoptio kätkee sisälleen?

 

Onneksi nyt mennään kohti kevättä, silloin tällöin kun lämpömittari ei näytä ihan mahdottomia lukemia, voi mennä vaikka metsään ja mietiskellä kaikessa rauhassa.  Tai olla miettimättä yhtään mitään! Tähän liitetyllä kuvalla haluan kertoa teille olotilastani: löytyykö tuolta puiden välistä valoa tähän pimeään tunneliin…tai onko se vain harhaa…

 

Toiveikasta kevään odotusta!  : )