Luin lehdestä mitä ohjelmaa on tulossa ja löysin sieltä ohjelman jonka nimi oli kelvolliset vanhemmat. Ajattelin että tuon ohjelman katson, sillä siitä voi saada vinkkejä vanhemmuuteen joka on meidän tavoitteemme.

 
Avasin television ja…. ohjelma ei ollut mitään sellaista mitä olin odottanut. Se oli paljon parempaa :) (Kerron tässä siitä niin kuin sen muistan.) Ohjelma kertoi pariskunnasta jotka olivat kahdestaan. 13-vuotta he olivat yrittäneet saada lasta, 13-vuotta!!! 2004 syksyllä he laittoivat adoptiohakemuksen eteenpäin ja he toivoivat lasta Kiinasta. Silloin kun he laittoivat paperit Kiinaan, olivat jotkut saaneet sieltä lapsen 8 kuukaudessa. Ohjelma kertoi pariskunnan odotuksesta, joka venyi ja venyi. Lapsi ei tullut vuodessa, niin kuin he olivat toivoneet. Tieto lapsesta ei tullut vuoden 2008 kesällä, silloin kun muut heidän kanssaan yhtä aikaa odottaneet saivat oman lapsitiedon. Ohjelmassa näytettiin rehellisesti miltä tuntuu kun haave ei toteutunut ja mitä suru on.
 
Kun pariskunta oli menettänyt toivonsa lapsen suhteen, tapahtui se mistä jokainen adoptiolasta toivova unelmoi. Lapsitieto tuli 2 viikkoa siitä kun sen olisi pitänyt tulla! Ohjelmassa seurattiin miten pariskunta sisusti rakkaan lapsensa huonetta, matkusti kauas ja kohtasi ensimmäisen kerran oman lapsen. Lapsi oli suloinen ja äiti osasi olla luonnollisesti lapsen lähellä. Kauan odotettu ja kaivattu oli nyt siinä, rakkaus oli saanut kohteensa.
 
Ohjelma jatkui ja näytti millaista on elää pienen lapsen kanssa ensimmäisiä hetkiä hotellihuoneessa ja millainen oli ensi tapaaminen lentokentällä muun suvun kanssa (tässä kohdin minulla jäi osa näkemättä kun kyyneleet sumensi silmät). Perheen palattua kotiin yhdessä, toi arki mukanaan uudestaan mietittäväksi mitä tarkoittaa kelvollinen vanhempi. Kun äiti ei toimikaan aina niin kuin haluaisi, vaan hän toimii joskus niin kuin jaksaa. Ei aina ole helppoa olla kielitaidottoman, vähän isomman lapsen kanssa kahdestaan kun mies on työmatkalla. Varsinkin alku aikoina lapsi haluaa kokeilla, että kestääkö tuo ihminen minua vaikka en aina ole ihana ja suloinen, kestääkö tuo minut minuna tai hylätäänkö minut? Tuntui että ohjelma toi totuudenmukaisen kuvan ulkomaan adoptiosta juuri tuon ikäisen lapsen kanssa. Ohjelma oli tehty niin hyvin että sitä olisi katsonut kyllä paljon pitemmänkin ajan, harmi kun se loppui. Nyt olisi mukavaa kuulla miten perheellä menee tällä hetkellä.
 
Ohjelman lopussa minulle jäi se kuva, että äiti ja isä savati lapsen jota he rakastavat juuri sellaisena kuin hän on. Lapsen pitkästä odotusajasta huolimatta tuntui että näin oli tarkoitettu: tämä lapsi kuului juuri tähän perheeseen.
 
Ohjelmaa katsoessa tuli mieleen, että jos olisimme valinneet ulkomaan adoption, niin lapsi olisi jo kotona. Joku kysyi täällä että kuinka kauan olemme odottaneet adoptiolasta. Olemme aloittaneet odottamisen melkein samaan aikaan kuin tuon ohjelman pariskunta, ehkä ohjelma siksi kosketti niin paljon. On aina ihana kuulla miten kauan odotettu lapsi tulee perheeseen. Olenkin saanut iloita siitä miten moni läheinen on saanut kaivatun biologisen ja adoptoidun lapsen kotiinsa. Kuuntelen innolla miten lasta syötetään tuttipullosta ja minkä verran, miten lasta kannetaan tai miten lapsi kehittyy. Ahmin lehdestä lapsen kasvatuksesta kertovia tekstejä ja mietin miten itse kannattaa toimia lapsen kanssa. Samalla mietin toteutuuko tuo toive koskaan? Saammeko joskus itse olla jakamassa elämää pienen vauvan kanssa? Tuleeko ostamilleni pienille vaatteille käyttäjää meidän kotona?
 
En tiedä mitään varmaa, mutta silti minä en luovuta, haave elää. Ohjelman pariskunta pettyi kun muut odottajat saivat lapsitiedon ja he eivät. Minä olen ihan pimennossa, en tiedä ovatko kaikki muut tämän alueen adoptio-odottajat jo saaneet lapsen kotiin. En tiedä montako meitä odottajia on. En tiedä millaiset mahdollisuudet meillä on saada lapsi. Mutta silti minulla on yksi toivomus tälle vuodelle..